AS Roma on vakiinnuttanut viime vuosina asemansa Italian pääsarjan kärkiviisikon tuntumassa. Se himoituin, eli paikka Mestarien liigassa, tuntuu kuitenkin kerta toisensa jälkeen jäävän haaveeksi, mikä on ajanut seurajohdon koviin ratkaisuihin.

Syyttävä sormi on osoittanut valmennusjohtoa ja Giallorossin päävalmentajan paikasta on tullut yksi Euroopan tuulisimmista työympäristöistä.

José Mourinho otti pestin vastaan vuonna 2021 ja portugalilaistaktikolle suotiin kolmen vuoden mittainen työrauha. Saavutukset kotoisessa liigassa jäivät vähäisiksi, mutta tapansa mukaan Mourinho antoi kovia näyttöjä Euroopan kentillä.

Roma voitti Mourinhon alaisuudessa Konferenssiliigan ja eteni Eurooppa-liigan finaaliin, mutta lopulta yhteistyö päättyi riitaisissa merkeissä.

Mourinhon aikakauden jälkeen tehtävään palkattiin seuralegenda Daniele De Rossi, joka sai joukkueen uskomattomaan lentoon. De Rossia pidettiin väliaikaisena vaihtoehtona, mutta hänelle sorvattiin nopeasti pysyvä pesti hyvien tulosten johdosta.

Katumus iski tälläkin kertaa, kun tuloskunto kääntyi laskuun. De Rossi kesti työssään lopulta yhdeksän kuukautta, minkä jälkeen hänelle näytettiin ovea.

Ivan Juric otti joukkueen kontolleen väliaikaisesti ennen kuin Claudio Ranieri palkattiin tehtävään viime vuoden marraskuussa. Tuloksena oli jälleen kauden päätyttyä viides sija ja paikka Eurooppa-liigan lohkovaiheessa.

Ensi kaudelle Roma lähtee Gian Piero Gasperinin alaisuudessa. Atalantassa vuosikausia pitkäjänteistä työtä tehnyt Gasperini on ansainnut maineen yhtenä Serie A:n edistyksellisimmistä luotseista.

Italialaiselle on varmasti luvattu aikaa joukkueen rakentamiseen, mutta Stadio Olimpicon uumenissa käytävä telenovela hakee vertaistaan.

Ei olisi lainkaan ihmeellistä, jos ikuisessa kaupungissa päädyttäisiin jälleen hätäratkaisuun kesken kauden.

Antti Makkonen